Turvallinen toimintaympäristö

Me Haukiputaan Heitossa pyrimme avoimeen ja suvaitsevaan ilmapiiriin sekä turvalliseen toimintaympäristöön, jossa jokainen voi kokea itsensä tervetulleeksi sekä saa olla oma itsensä, oli kyseessä sitten harrastaja tai seura-aktiivi. 

Hyvää ja turvallista toimintaympäristöä vahvistetaan seurassamme mm. seuraavin tavoin:

  • Kuuntelemme toisiamme.
  • Tervehdimme toisiamme seuran tilaisuuksissa.
  •  Seurassamme on nimetyt häirintäyhdyshenkilöt
  • Kannustamme seuratoimijoita suorittamaan erilaisia koulutuksia.
  • Oikea-aikainen ja oikein kohdennettu viestintä on tavoitteena toiminnassamme.
  • Seuramme tarkistaa rikostaustaotteen lasten ja nuorten parissa toimivilta työntekijöiltä.
  • Seura suosittelee, että joukkueilla on tilaisuuksissaan käytössä ensiapuvälineitä, sekä paikalla myös ensiaputaitoisia henkilöitä. 


Jokainen meistä on osaltaan vastuussa turvallisen toimintaympäristön toteutumisesta

Muistathan siis olla kohtelias ja ystävällinen muille. Hyvä sääntö on kohdella muita niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan.

Anna jokaiselle mahdollisuus osallistua ja tuoda esiin oma näkökulmansa, ketään kuitenkaan loukkaamatta.  Käsittele asioita sensitiivisesti.  Älä tee oletuksia muista ihmisistä. Tunnistathan myös mahdollisen oman valta-asemasi suhteessa muihin ja toimi se huomioiden.

Osa kasvua ja oppimista on kysyminen ja erehtyminen. Kysymyksiä saa siis esittää ja on hyvä muistaa myös antaa tilaa toisten oppimisille ja kasvamiselle. 

Jos joku kokee toimintasi epäasialliseksi ja antaa sinulle siitä palautetta, ota palaute asiallisesti vastaan ja huomioi asia tarvittaessa jatkossa toiminnassasi. Vastaavasti annathan palautetta muille myös rakentavassa hengessä. Auta omalla toiminnallasi edistämään osallistavaa, avointa ja keskustelevaa ilmapiiriä.

Jos huomaat ympärilläsi epäasiallista toimintaa tai käytöstä. Kaikenlainen syrjivä, rasistinen, seksuaalinen, häiritsevä, väkivaltainen puhe tai käytös on sopimatonta. Puutu epäasialliseen toimintaan tarvittaessa. Jos puuttuminen tuntuu hankalalta tai jopa varalliselta, voit kertoa asiasta paikalla oleville vastuutahoille tai myös jälkeenpäin esimerkiksi seuran häirintäyhdyshenkilölle. Häirintäyhdyshenkilöiden yhteystiedot löydät täältä.



⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Et ole yksin -sivusto

Suosittelemme kaikkia seuran toimijoita tutustumaan
Et ole yksin -sivustoon. 
Sekä suorittamaan kyseiseltä sivustolta löytyvän
 Et ole yksin -verkkokurssin.

  • Et ole yksin -verkkokurssi tarjoaa urheiluseurassa toimiville välineitä puuttua mm. häirintään ja epäasialliseen käytökseen.
  • Kurssilla käydään läpi mm. seuraavia aiheita; kiusaaminen ja henkinen ja fyysinen väkivalta, seksuaalinen häirintä, lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, lastensuojelu ja itsemääräämisoikeutta vahvistava valmennus.
  • Kurssi pitää sisällään mm. erilaisia tehtäviä ja harjoituksia. Se on kaikille avoin ja ilmainen. Suorittaminen kestää noin tunnin ja sen voi myös suorittaa osissa.


Häirintä urheilussa -nuorten verkkokurssi

Et ole yksin -sivustolta löytyy myös 
Häirintä urheilussa -nuorten verkkokurssi.⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Kurssi on suunnattu 13–25-vuotiaille nuorille, sekä nuorten kanssa toimiville seuratoimijoille. Verkkokurssi on ilmainen ja sen voi suorittaa halutessaan myös osissa. Kurssilla käydään läpi mm. sitä mitä on seksuaalisuutta loukkaava ja sukupuoleen perustuva häirintä. Kurssi antaa myös työkaluja siihen, miten toimia, jos nuori havaitsee tai kohtaa häirintää urheilutoiminnassa. Kurssilla myös pohditaan omien rajojen merkitystä osana hyvinvointia.


Tunne- ja turvataitokasvatus

Oulun kaupunki rakentaa Tunne- ja turvataitokasvatukseen liittyvää sivustoa, johon tulee aiheeseen liittyvää materiaalia.

Tunne- ja turvataitokasvatuksen tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa kiusaamista ja häirintää.


Lapsen oikeudet vapaa-ajalla ja harrastuksissa

YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen on kirjattu mm. leikin, kulttuurin, vapaa-ajan, levon ja liikunnan merkitys lapsen oikeutena. 

Lapsen oikeudet vapaa-ajalla ja harrastuksissa -verkkokoulutus auttaa pohtimaan lapsen oikeuksien toteutumista lasten ja nuorten harrastuksissa ja vapaa-ajalla. 

Verkkokoulutus tukee osaltaan seuratoimijoita, jotka toimivat lasten ja nuorten harrastusten ja vapaa-ajan toiminnan parissa. Kurssilla saa näkemyksiä mm., miten edistää yhdenvertaista, turvallista ja osallistuttavaa toimintaa.


Mielen hyvinvointitaidot urheiluvalmennuksessa

Nuori mieli urheilussa -sivustolta mm.  valmentajat saavat vinkkejä siihen, miten he voivat edistää lasten ja nuorten mielen hyvinvointia urheiluympäristöissä. 

Nuori mieli urheilussa -verkkokurssi kaikille valmentajille
Kyseessä on (n. 30 min. kestävä) verkkokurssi, joka on suunnattu 10–15-vuotiaiden lasten ja nuorten parissa toimiville valmentajille, sekä muille urheiluseurassa lasten ja nuorten parissa toimiville kuten esim. seuran johdolle ja huoltajille.

Nuori mieli urheilussa -syventävä verkkokurssi
Nuori mieli urheilussa -syventävä verkkokurssi (kesto n. 3 tuntia) on suunnattu 10–15-vuotiaiden lasten ja nuorten valmentajille eri lajeissa.   Kurssin toimintatavat ovat sovellettavissa myös muidenkin ikäryhmien toimintaan.

Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet urheilussa
Sivustolta löytyy erityisesti valmentajille suunnattua materiaalia siitä, miten valmentaja voi osaltaan vahvistaa turvallisuuden tunnetta ja kasvun mahdollisuuksia valmennuksessaan.

Urheilevan nuoren vanhemmille
Sivustolta löytyy mm. vinkkejä ja materiaalia siitä miten tarvittaessa vanhemmat tai nuoren läheiset voivat tukea nuorta urheiluharrastuksessa, jos esille nousee huoli nuoren voinnista.


Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettisivuilta löytyy mm. Reilusti urheiluryhmässä -verkkokurssi. Kyseinen kurssi on maksuton.

Kurssi on suunnattu erityisesti aloitteleville valmentajille. Kurssilla keskistytään mm. siihen, miten rakentaa turvallista ilmapiiriä urheiluryhmiin siten, että jokainen voi olla oma itsensä. Kursilla tutustumaan myös siihen miten voidaan ennalta ehkäistä kiusaamista ja loukkaavaa kohtelua sekä miten huomioidaan yhdenvertaisuus asioita.