Jaoston jäseneksi
Triathlonjaosto tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua triathlontoimintaan, triathlonin harrastamiseen ja kilpailemiseen. Tuemme ja kannustamme jäseniämme omaehtoiseen liikkumiseen. Yhdessä voimme edesauttaa triathlonharrastuksen tunnettavuutta sekä mahdollistaa aktiivinen harrastustoiminta alueellamme.
Triathlonjaoston jäsenenä pääset mukaan mukavaan porukkaan. Jäsenistämme löytyy kaikenikäisiä ja jokainen meistä liikkuu omalla kuntotasollaan itseään välillä haastaen. Joukostamme löytyy kisaajia, harrastajia ja ihan vain kuntoansa kohottavia sekä mutta kaikki nauttivat liikunnan ilosta. Haukiputaan Heitto kuuluu Triathlonliittoon.
Triathlonjaostolla on monenlaista toimintaa sauvakävelystä salibandyyn, hiihdosta polkujuoksuun, lihaskuntoharjoittelusta spinnigiin ja tietenkin myös triathlonin osalajien kehittäminen.
Triathlonjaosto käyttää Nimenhuuto-palvelua, jota käytämme treenien, yhteisharjoitusten, kisojen jne. tiedottamiseen.
Triathlonjaosto tukee jäseniensä liikkumista monenlaisin tavoin. Triathlonjaosto on järjestänyt ja järjestää triathlonleirejä 1-2/krt vuodessa, uintivalmennusta, osalaji viikonloppuja, kuntotestausta, yhteisiä kisareissuja, kisoja, duathlontreenejä, lihaskuntotreenejä, juoksukouluja, hiihtokoulua, teematapahtumia ja paljon muuta jäsenten toiveiden pohjalta.
Tule mukaan!
HOX! Seuran jäsenmaksun maksaminen on perusedellytys kaikkeen seuratoimintaan osallistumiselle eli sinun tulee olla ensin seuran jäsen, jotta voit liittyä triathlonjaostoon maksamalla kausimaksun.
Triathlonjaoston kausimaksu maksetaan kerralla koko vuodelle. Vuoden 2023 maksu aikuiselle on 60€, junioreille (alle 18v.) 30€. Kausimaksun voi suorittaa suoraan triathlonjaostolle tilinumerolle FI79 5740 7520 1303 36, Viite: 20585. Täytä myös "Triathlonjaoston jäsenlomake 2023" liittyessäsi uutena ja myös ns. vanhat jäsenet AINA uuden kausimaksun maksamisen yhteydessä.
Haukiputaan Heitto kuuluu Suomen Triathlonliittoon. Liittyessäsi jaoston jäseneksi jaostonsihteeri ottaa sinuun yhteyttä liittyen Triathlonliiton käyttämää Suomisport-palvelua ja sen käyttöä. Haukiputaan Heiton triathlonjaoston jäsenenä vuonna 2023 pystyt edustamaan seuraamme Triathlonliiton alaisissa kilpailuissa ja olet oikeutettu menestyessäsi mahdollisiin SM-mitaleihin mikäli olet hankkinut Triathlonliiton kilapilulilsenssin Suomisportissa. Kunto- tai muut triathlontapahtumat eivät vaadi lisenssiä.
Sinulta kerättyjä tietoja ei luovuteta muille osapuolille ilman erillistä suostumusta. Jokaisella jaoston jäsenellä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa, pyytää korjauksia, poistamaan hänestä tallennetut tiedot kokonaan. Vanhat tiedot poistetaan jokaisen kauden päätteeksi.
Lisätietoja ja yhteydenotot jaoston sihteeri tanja.ylisirnio(at)haukiputaanheitto.fi.