Seuratoimijoiden hyvinvointi

Kannustamme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin niin työntekijöiden, talkoolaisten kuin vapaaehtoistenkin kohdalla. Urheiluseuran johdon täytyy huomioida, että tehtävät seurassa jakaantuvat tasaisesti, jottei kukaan kuormitu liiaksi. Palkkatyössä olevien työtä ohjaa mm. työsopimus ja työaikalaki, mutta vapaaehtoisilla tilanne on toisenlainen.

Vapaaehtoistoiminnassa on hyvä huomioida, että ihmiset motivoituvat urheiluseuran toiminnassa eri asioista ja eri tavoin. Toinen voi kokea seurassa touhuamisen parhaaksi mahdolliseksi tavaksi viettää vapaa-aikaansa, toinen taas voi kokea talkoisiin osallistumisen kuormittavana velvollisuutena. 

On tärkeää huomioida, että talkoo- ja vapaaehtoistoiminta ei saa alkaa tuntua kuormittavalta. Myös vapaaehtoisen on hyvä muistaa, että hänellä on oikeus vetää omat rajansa, on oikeus sanoa, että nyt ei pysty tai ennätä ottamaan jotain tehtävää hoitaakseen.  On myös oikeus sanoa, jos kokee, että joku tehtävä ei tunnu omalta. Kannustammekin vapaehtoistoimijoita ja talkoolaisia tarvittaessa tuomaan esille itselleen mieluisia tehtäviä, sekä tuomaan esille omia vahvuuksiaan ja erityisosaamistaan, mikä voi vähentää talkootehtävien kuormittavuutta. Toisaalta vapaaehtoistoiminta voi myös tarjota mahdollisuuden monipuolistaa omaa arkeaan, vapaaehtoistoiminnassa voi haastaa itseään uusille osaamisalueille.

Haluamme toimintaamme mukaan eri ikäisiä ja taustaisia henkilöitä. Näin seuratoiminta pysyy moninaisena.

Jos ajatus seuratyöstä tuntuu liian sitovalta, arvostamme myös satunnaista ja kertaluontoista talkoilua. 

Alaikäinen vapaaehtoisena
Erityisesti huomiota täytyy kiinnittää alaikäisten vapaaehtoisten jaksamiseen. On tärkeää, että nuorella on aikaa ensisijaisesti koulunkäyntiin, omaan harrastamiseen sekä muuhun vapaa-aikaan.  Jos tämän jälkeen nuorella riittää energiaa, voi hän toimia halutessaan myös vapaaehtoisena seurassamme.  Alaikäisten vapaaehtoisten kohdalla on tärkeätä käydä vuoropuhelua myös nuoren huoltajien kanssa toiminnan kuormittavuudesta.


Linkkejä sivustoille, joista voi saada vinkkejä omaan hyvinvointiin ja joiden avulla voi kartoittaa omaa hyvinvointiaan: