Pingis-Maken talliin tulossa innokaita pelaajia

19.5.2013












Sulkapallokauden päättäjäiset olivat myös pingiksen esittelytilaisuus. Heiton talo on sopiva treenipaikka lajille. Syksyllä aloitetaan ensimmäinen junnuryhmä.

Tunnelmia sulkapallokauden päättäjäisistä.
 

Pöytätennis kurkottelee pöydän reunan yli kohti Haukiputaan Heiton lajitarjontaa. Kattauksen on tehnyt sulkapallojaosto, jonka tavoitteena on pitää hauskaa, mutta myös tarjota nuorille mukavia hetkiä mailapelien seurassa.

Pingis-Make on sulkapallojaoston atleetti numero yksi. MM-kisakävijä opasti nuoria muutamalla pikkuvinkillä joita tullaan antamaan lisää ensi syksynä.

Sulkapallojaosto on toiminut nyt vuoden, mutta hei meillä oli hauskaa!! Saatoimme jopa oppia jotain, mutta tavoitteena ovat tarinat ja innostus.

Kiitos vanhemmille ja huikeille sulisjunioreille- jatketaan tästä ensi syksynä - fiilispohjalta,

terveisin

SuLisILe ja PingisMake