Kristallia ja jalometalleja Kirkkoniemestä

22.4.2013

Kirkkoniemessä saatiin ihailla jylhiä vuonomaisemia.
Kirkkoniemessä saatiin ihailla jylhiä vuonomaisemia.
Miehet saivat komeat kristallit
Miehet saivat komeat kristallit
Voitto Kärkkäinen pääsi kampuamaan korkeimmalle korokkeelle
Voitto Kärkkäinen pääsi kampuamaan korkeimmalle korokkeelle
Joni Pahikainen nappasi hopeaa
Joni Pahikainen nappasi hopeaa
Atte Vuoristo pronssi kaulassa
Atte Vuoristo pronssi kaulassa

 

 

Haukiputaan Heiton painijat kävivät louhimassa palkintoja Varanginvuonon vanhasta kaivoskaupungista Kirkkoniemestä. Perinteikkään Pohjois-Norjan painiseuran Kirkenes AK:n järjestämät huhtikarkelot järjestettiin jo 43. kerran lauantaina 20.4 jylhissä vuonomaisemissa vuoren sisällä. Heitolla oli edustettuna aikalailla koko kisa joukkueensa aina 10-vuotiaisista miehiin asti. Menestystäkin tuli kotiin viemisiksi asti, sillä miehet saalistivat peräti viisi kristalli-plakaattia ja nuoremmat saivat mitalin joka väriä.

 

Miehissä suurimpana kukkona heilui itseoikeutetusti Juuso Ukkola sijoittuen miesten 84 kg toiseksi. Ukkola hävisi pienten kömmähdyksien vuoksi Norjan maajoukkue miehelle, mutta muut vastustajat kaatuivat puhtaasti. Samassa sarjassa Petteri Kukkola sijoittui pronssille, vaikka norjalainen talttui Kukkolan käsittelyssä, niin venäläisestä vastustajasta otettu nihkeä pistevoitto jätti Heiton miehet himmeimmille sijoille. Jos Kukkola olisi ottanut yhden ottelu pisteen enemmän, miesten palkintojärjestys olisi vaihtunut. Sarjassa neljänneksi paini Einari Ukkola. Muista miespainijoista hopeaa painivat Leevi Ukkola, Juho Huttunen ja Matti Pahikainen, sarjojen ollessa Ukkolalla 60 kg, Huttusella 66 kg ja Pahikaisella 120 kg. Jokainen heistä paini ensimmäisessä ottelussaan hyvin, Ukkola ja Pahikainen suorastaan loistavasti, mutta finaalit eivät sitten menneet ihan putkeen. Jokaisella oli ihan voitettavissa oleva vastustaja, mutta otteet ja tekeminen ei ollut parasta mihin miehet parhaimmillaan pystyvät.

 

Kuuteista eli alle 12 vuotiaisten poikien sarjasta tuli päivän ainoa ykköstila tuojanaan Voitto Kärkkäinen. Sarjassa 33 kg paininut Kärkkäinen löi norjalaisen avausvastustajansa heti kättelyssä ristivyöstä selälleen. Toisella kierroksella Arkangelin poika laittoi Kärkkäisen jo paljon ahtaammalle, mutta voitto irtosi jaksoin 6-5, 7-6. Finaalissa sitten vastustaja koki avausvastustajan kohtalon. Muut mitalistit olivat Joni Pahikainen sarjassa 12 V 63 kg ja Atte Vuoristo 15 V 66 kg. Pahikainen sijoittui hopealle halliten finaalia aina kohtalokkaaseen kravatti-rulliin asti, josta venäläinen vastustaja pääsi passaamaan Pahikaisen selälleen. Vuoristo ei saanut itsestään parastaan irti ja venäläisten rumat otteet veivät viimeisen rutistuksen Vuoriston otteista. Pronssia kuitenkin ripustettiin loukkaantumisten kanssa painiskelleen Vuoriston kaulaan päivän päätteeksi. Muutkin nuorukaiset eivät voitoitta jääneet ja sijoittuivat kaikki pisteille. Lähimpänä mitalia oli Eemeli Nisula kadettien 69 kg sarjassa sijoittuen neljänneksi. Viidennet tilat saavuttivat Arttu Suhonen ja Juho Pahikainen, poikien sarjojen ollessa Suhosella 12 V 30 kg ja Pahikaisella 17 V 69 kg.