Heitolle TUL:n yhdenvertaisuuspalkinto

29.1.2017

Palkintoa olivat Helsingissä vastaanottamassa, seuran johtokunnan jäsenet Sirpa Ervasti ja Hannu Saikanmäki
Palkintoa olivat Helsingissä vastaanottamassa, seuran johtokunnan jäsenet Sirpa Ervasti ja Hannu Saikanmäki

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry juhli 98. vuosipäiväänsä 26.1. Helsingissä. Tilaisuudessa palkittiin ja huomioitiin perinteiseen tapaan urheilijoita, toimijoita ja seuroja.

Heitto sai yhdenvertaisuus palkinnon tasa-arvoa edistävästä työstä liikunnan parissa.

"Perusteina palkinnolle oli muun muassa seuran perustama taloudellinen tukijärjestelmä, jonka avulla pyritään luomaan tasapuoliset harrastusmahdollisuudet lompakon kokoa katsomatta. Kuntatasolla seura on tehnyt arvokasta työtä pitkäaikaistyöttömien, turvapaikanhakijoiden sekä palvelutalojen asukkaiden kanssa. Haukiputaan Heiton jäsenistä suurin osa on lapsia tai nuoria, mutta seura on myös tunnettu erittäin aktiivisesta veteraanitoiminnasta."