Painimenestystä Koululiikuntaliiton kisoista

26.5.2010

Takana Einari Ukkola, keskellä Janika Lönnqvist ja Juho Huttunen sekä edessä Taru Vainionpää. Kuva: Janne Kärkkäinen.
Takana Einari Ukkola, keskellä Janika Lönnqvist ja Juho Huttunen sekä edessä Taru Vainionpää. Kuva: Janne Kärkkäinen.

Haukiputaan Heiton painijat edustivat kotikuntiaan Iitä, Kiiminkiä ja Haukipudasta viikonloppuna Koululiikuntaliiton turnauksessa Hollolassa.


Sarjojensa voittoihin ylsivät Janika Lönnqvist (67 kg) ja Einari Ukkola (75 kg). Toiseksi sijoittuivat Taru Vainionpää (30 kg) ja Juho Huttunen (60 kg).


"Janika oli sarjassaan suvereeni. Einari paini tosi loistavasti. Varmistikohan hän sillä kadettien EM-kisapaikan", mietti valmentaja Janne Kärkkäinen.


Taru Vainionpää joutui punnituksen jälkeen puolen kilon takia normaalia 26-kiloisten sarjaansa isompien joukkoon, mutta onnistui siihen nähden hienosti. "Taru paini ristiin: voitti reilusti ja hävisi niukasti. Selälleen hän ei mennyt kertaakaan", Kärkkäinen raportoi.


Juho Huttusen kisat eivät menneet ihan nappiin, joskaan eivät ihan huonostikaan.


Heittolaisia painijoita oli kisoissa yksitoista. Joukkueiden pisteissä Haukipudas sijoittui Ilmajoen ja isojen kaupunkien valtaamassa kärjessä kahdenneksitoista ja Kiiminki sijalle 14. Esimerkiksi Oulu jäi näiden taakse.


Teksti: Tinja Repo