Haukiputaan Heiton salibandyn edustusnaiset menossa vahvasti kohti liigakarsintoja - kova vahvistus myös joukkueeseen

2.3.2022

Haukiputaan Heiton salibandyn edustusnaiset saivat kovan lisävahvistuksen loppukevään peleihin, kun pari kautta taukoa pitänyt Salla Suomela liittyi viime viikonloppuna HaHen riveihin. Salla pelasi OLS:in vuoden 2013 pronssi joukkueessa, jonka jälkeen hän pelasi useamman kauden Classicissa Tampereella. Sieltä hänellä takataskussaan kaksi SM kultaa sekä kaksi hopeaa. Salla Suomelan ohella HaHen edustusnaisissa pelaa entisestä 2013 OLS:in pronssi joukkueesta myös Lotta Wikstedt , Anu HeikkinenSanna Risteli ja Annukka Häkli. Ristelillä ja Häklillä pronssimitali viime kaudelta lisäksi SSRA:n riveissä - Annukalla mitali sieltä valmentajan roolissa. Salla Suomela ja Sanna Risteli ovat muutama vuosi sitten edustaneet Suomea myös maajoukkuepaidassa.

Heiton edustusjoukkueessa on hyvä sekoitus niin kokemusta kuin myös nuoruutta. Ja pelaajat pelaavat joukkueena ja joukkueelle - ei sille, mikä näkyy selässä, vaan sille mikä näkyy jokaisen rinnassa. Ja se näkyy myös lopputuloksissa. Tällä hetkellä, kun runkosarjan otteluita on enää 4 jäljellä, Haukiputaan Heitto pitää 1. divisioonan runkosarjan A-lohkon kärkipaikkaa hallussaan 25 pisteellä. Pisteen perässä O2-Jyväskylä II ja viiden pisteen päässä kolmantena Team Sastis. Muut joukkueet ovat sen verran takana, että HaHea he eivät voi pelaamalla enää saavuttaa. Näin ollen Haukiputaan Heiton eteneminen liigakarsintojen 1. vaiheeseen, eli 1. divisioonan loppukarsintoihin, näyttää erittäin todennäköiseltä. Karsintoihin pääsee lohkon 2 parasta joukkuetta. Yhden pelin voitosta on saatavissa 2 pistettä, joten 8 pistettä on runkosarjan peleistä enää siis jaossa. Joukkueet, jonka seuralla on jo liigassa joukkue, eivät voine liigakarsintoihin osallistua - tämä sekoittanee pakkaa A-lohkossa, sillä Team Sastis oli ainakin kauden alussa merkattu Rankat Ankat nimen alle Ouluun, ja Jyväskylällä on myös jo liigajoukkue.

Seuraava A-lohkon runkosarjan turnaus oli tarkoitus pelata lauantaina 26.2. Oulun Hiukkavaarassa, jossa kaikki kolme kärki joukkuetta olisivat olleet mukana. Koronatapausten vuoksi turnaus siirtyy pelattavaksi Su 13.3. Nallisporttiin.

HaHe pelaa tuolloin ensin O2-Jyväskylä II vastaan ja sen jälkeen SBT Papoa (Parkano) vastaan. Syksyllä HaHe hävisi äärettömän jännittävän ja tiukan pelin Jyväskylää vastaan, joten revanssin paikka joukkueelle. Mm. Team Sastis ja O2-Jyväskylä II pelaavat myös vastakkain. Tiukkaa vääntöä ja varmasti äärettömän viihdyttävää ja jännittävää salibandya 13.3. Oulussa siis tiedossa.

Välissä kuitenkin yksi runkosarjan turnaus vielä 5.3. Kajaanissa.

Su 13.3.jälkeen viimeistään tiedossa mitkä joukkueet jatkavat varmuudella F-liiga karsintoihin.

 

 

Teksti ja kuva: Eeva Repo