Nuoret ja konkarit ilahduttivat Hauki-uinneissa

19.3.2012

Roosa Kesonen oli iskussa.
Roosa Kesonen oli iskussa.
Miesten masters-joukkue osallistui henkilökohtaisten matkojen lisäksi sekauintiviestiin.
Miesten masters-joukkue osallistui henkilökohtaisten matkojen lisäksi sekauintiviestiin.

Heiton uintitoiminnan moninaisuudesta antaa lauantaina 17. maaliskuuta Vesi-Jatulissa uitujen Hauki-uintien tuloslista hauskan kuvan: kilpa- ja juniorikilparyhmien uimarit menestyivät mutta ensimmäistä kertaa myös aikuisten harrasteryhmän masters-uimareita uskaltautui starttipallille.

Samoin Heiton nuoret, noin kymmenvuotiaat polskijat ilahduttivat suorituksillaan.
 
Kilpauimareista Roosa Kesonen paransi ennätystään 200 metrin rintauinnissa huikeat kuusi sekuntia.
 
”Hyvältä tuntui. Satasellakin aika parani vähän. Yritän kesällä Ikäkausimestaruuskisoihin, mutten ota siitä paineita”, 15-vuotias Kesonen kertoo.
 
Masters-uimarit olivat ensimmäistä kertaa kisafiilistä haistelemassa. Heidän tavoitteensa olivat vähän toisenlaiset.
 
”Pysyvätkö lasit, onnistuuko käännös”, miehet miettivät ennen viestin lähtöä.
 
Heiton vastuuvalmentajan Jussi Kansteen mielestä kisat olivat hyvät paitsi sijoitusten myös uitujen aikojen valossa.
 
”Lähes kaikilla uimareilla omat ennätykset paranivat.”
 
Kisoihin osallistui kahdeksan seuraa ja reilut sata uimaria.
  

Haukiuintien heittolaisia mitalisteja

T12 Jenni Kangas              1. 50 vu, 2. 50 su
T16 Laura Saloranta          3. 50 vu, 3. 200 sku
P14 Aleksi Kanste              1. 50 vu, 2. 50 su, 1. 100 vu, 1. 200 sku
P16 Ville Teppola                2. 50 vu, 3. 100 vu, 1. 50 pu
P16 Valtteri Satomaa          3. 50 vu, 2. 100 vu, 2. 50 pu
T12 Annika Turpeinen        1.100 ru, 1. 50 pu, 1. 200 sku
P16 Kristian Tiiro                 2.100 ru, 3. 50 pu
P12 Sami Saloranta            3. 50 su
T12 Anni Katajamäki           3. 50 pu
N Roosa Kesonen               1. 200 ru
M Arto Katajamäki                2. 50 vu
M Vesa Keränen                   3. 50 vu

3. N 4x50 skuv
Maren Elle Länsman, Roosa Kesonen, Annika Turpeinen, Laura Saloranta

1. M 4x50 skuv
Valtteri Satomaa, Kristian Tiiro, Ville Teppola, Aleksi Kanste

Tulokset löytyvät täältä.

Teksti ja kuvat: Tinja Repo