Kultaa Jällivaarasta

13.1.2010



Haukiputaan Heiton nuorista painijoista neljä kävi avaamassa kisakeväänsä Jällivaarassa Cruvcupen 2010 -turnauksessa lauantaina 9. tammikuuta.

Pahikaisen Juho oli knatiaisten 42 kilon sarjassa elementissään ja taittoi ruotsalais- ja norjalaispoikia urakalla selälleen. Vain yhden vastustajan hartiat välttyivät kastumiselta”, valmentaja Janne Kärkkäinen kertoo.

Voitto Kärkkäinen
oli ensimmäisissä ulkomaan kisoissaan knatiaisten eli poikien 26 kilon sarjassa neljäs. Aleksi Mäkinen ja Joni Pahikainen eivät sijoittuneet tällä kertaa.

”Tavoitteena on käydä pari-kolme kertaa kaudessa ulkomailla kisoissa, mutta päällekkäisten tapahtumien vuoksi voi olla, että tämä oli kevätkauden ainoa ulkomaan reissu”, väliryhmän toinen valmentaja Matti Pahikainen taustoittaa.

”Pohjoisesta kun lähdetään, niin Bodeniin ja Helsinkiin on sama matka mutta eri naamat vastassa”, hän selventää.

Jällivaaran turnaukseen osallistui kaksi suomalaista, neljä norjalaista ja seitsemän ruotsalaista seuraa. ”Näistä osa oli Heiton paineissa viime helmikuussa ja tulee todennäköisesti tänäkin vuonna”, Pahikainen arvelee.

Eero Tapion painit kisataan 20. helmikuuta.

Teksti: Tinja Repo
Kuvat: Janne Kärkkäinen