HaHe:n edustuksen naisille valtava pettymys

27.3.2019

Kuva: Anita Jokilehto

Haukiputaan Heiton salibandyn edustusnaiset lähtivät kovin odotuksin Seinäjoelle ristiinkarsintapeleihin. Alla oli melkein täydellinen Pohjois-Suomen lohkon runkosarjan voitto. Pitkät pelimatkat eikä taukoa, mutta siihen oli totuttu jo aiempana kautena. Tiedossa oli, että pelit kovenevat, mutta siihenkin oltiin valmistauduttu. Oltiinhan edellisenä kautena päästy loppukarsintoihin saakka, joten systeemi oli nyt tutumpi.

 
Ristiinkarsinnoissa ensimmäisenä vastaan asettui SC Kokkola.  Peli alkoi hurjalla tavalla vastustajan tehtyä 9 sekunnissa aloitusmaalin. HaHe nousi kuitenkin hienosti alkujärkytyksestä, hallitsi ja johti peliä 2-1 ihan viime sekunneille saakka. Kunnes SC Kokkola sai tasoitettua loppulukemiin 2-2 ajassa 44:46 . 
 
Toisena vastaan tuli Pohjanmaan lohkon runkosarjan voittanut SPV. HaHe pyöri myös tässä pelissä pääosin vastustajan päässä. Lukuisia laukauksia rimoihin, mutta niitä ei valitettavasti lasketa. Vastustaja kuitenkin onnistui harvoista tilanteista. Puolitoista minuuttia ennen pelin loppua tasatilanteessa 3-3 ote hieman herpaantui, ja SPV meni 3-4 johtoon. HaHe sai tämän jälkeen läpiajon ja pari hyvää tilannettakin, mutta SPV teki lopulta vielä yhden maalin tyhjiin. Peli päättyi 3-5. Torjunnat HaHe 7 ja SPV 22. 
 
Kolmantena HaHe pelasi tutttua oman lohkon kakkoseksi tullutta Sastamoloa vastaan. Tämän pelin HaHe voitti 1-2. Torjunnat Sastamolo 19 ja HaHe 8.
 
Tilanne Sastamolon pelin jälkeen oli se, että vain 1 peli oli enää jäljellä: SPV - SC Kokkola. SPV oli jo varmistanut pääsynsä loppukarsintoihin ja SC Kokkola oli pisteen HaHen takana. Jännitys HaHe:n osalta jatkoon pääsemisestä säilyi viimeiselle sekunnille asti. SPV:n panoksen puuttuminen näkyi kuitenkin pelissä, ja peli päättyi 1-1 tasapeliin. Näin ollen SC Kokkola ja HaHe päätyivät kummatkin tasapisteisiin. Maalieron turvin SC Kokkola pääsi jatkoon - ja HaHe tippui tylysti. 
 
 
Pettymys on joukkueelle valtaisa. Pelien hallintaa, mutta viimeistelyssä ei ollut onnetarkaan mukana. Toistamiseen maalieroilla jatkosta ulos. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja katseet pikkuhiljaa kohti ensi kautta. Kolmas kertako toden sanoo?